Mitä luonnolla on meille kerrottavana?
Hei, toivottavasti keväänne on alkanut mukavasti! Meille kevät toi tullessaan toivoa, valoa ja hämmästelyä luonnon siirtymävaiheesta. Lisäksi kevään saapuminen tarkoitti meille opetusharjoittelun alkua.
Tätä tekstiä ovat siis kirjoittamassa Sara ja Hertta. Olemme ensimmäisen vuoden kuvataidekasvatuksen opiskelijoita Aalto-yliopistosta ja saimme mahdollisuuden suorittaa opintoihimme kuuluvan opetusharjoittelumme Espoon kuvataidekoululla. Nyt kerrommekin hieman tarkemmin opetusharjoittelun ensimmäisen opetuskerran kulusta ja ajatuksistamme siihen liittyen.
Espoon kuvataidekoulun vuosittaiset tavoitteet ovat Yhdessä on enemmän ja Näkymätön luonto. Luontoteemat tulivat kuin itsestään mukaan tuntien suunnitteluprosessiin, sillä koronatilanteen vuoksi opetuskertamme pidettiin ulkona, WeeGeen lähimetsässä. Lähdimme opetuskertaa suunnitellessamme pohtimaan nimenomaan luontosuhdetta ja sen vahvistamista taiteen keinoin. Meitä kiinnosti myös luonnon havaitseminen ja sen kokeminen aisteja käyttämällä. Koimme tärkeäksi opetuksen monipuolisuuden sekä kokemuksellisen lähtökohdan. Halusimme lisäksi tarjota oppilaille mahdollisuuden myönteisiin tunnekokemuksiin, erityisesti onnistumisen kokemukseen.
Suunnitellessamme opetuskertaa päätimme sen painottuvan luonnon kuulemiseen. Opetus alustettiin lukemalla oppilaille teksti, jonka olimme muokanneet ikätasoon ja tilanteeseen sopivaksi. Alkuperäinen teksti on kirjasta Puiden salattu elämä (Wohlleben, 2015). Kyseinen kirja tuntui sysäävän meidän inspiraatiomme liikkeelle, joten tuntui sopivalta lukea myös oppilaille lyhyt katkelma mielikuvituksen ja inspiraation herättämiseksi:
"Australiassa tutkittiin kasvien pitämiä ääniä. Kuinka ollakaan, tutkijoiden mittauslaitteet huomasivat kasvien juurien hiljaista naksahtelua. Ääntelyn voisi kuitata sillä, että kuollutkin puu alkaa naksahdella viimeistään uuniin jouduttuaan.
Laboratoriossa mitattu ääni sai kuitenkin tutkijat höristelemään korviaan myös kuvaannollisessa mielessä, sillä se aiheutti reaktioita kaikissa muissakin ympäröivissä kasveissa. Aina kun kasvit saivat kuullakseen tätä tiettyä äänentaajuutta, niiden juurten kärjet alkoivat kääntyä äänen tulosuuntaan. Reaktio merkitsee sitä, että kasvi havaitsee – tai miksemme yhtä hyvin sanoisi, ”kuulee” – tämän taajuuden. Vaihtavatko kasvit siis viestejä ääniaaltojen välityksellä? Ilmiö on tutkimisen arvoinen, sillä äänikommunikaatioon tottuneille ihmisille se saattaisi olla avain puiden ja kasvien parempaan ymmärtämiseen. Mikä edistysaskel olisikaan, jos pystyisimme kuulemaan, voivatko pyökit, tammet ja kuuset hyvin – tai mitä niiltä mahdollisesti puuttuu. Niin pitkälle ei kuitenkaan olla vielä päästy, sillä alan tutkimus on yhä alkutaipaleella. Metsässä ollessasi on kuitenkin syytä pitää korvat auki: jos satut kuulemaan hiljaista naksahtelua, ääni ei ehkä johdukaan vain tuulesta.”
Tunnin aikana oppilaat rakensivat itselleen “tuulisiepparin” (tuulikello/mobile, jota tuuli heiluttelee) käyttäen lankaa sekä ympäristöstä löytyviä luonnonmateriaaleja. Tavoitteena oli kehittää hienomotoriikkaa, mielikuvitusta sekä omaa luontosuhdetta ja ymmärtää, millaisia mahdollisuuksia luonto tuo taiteen tekemiseen ja miten taiteessa voi hyödyntää luonnonmateriaaleja. Lisäksi tärkeimpänä tavoitteenamme oli tuottaa hyvää mieltä, onnistumisen riemua, ajatuksia sekä kykyä asettua hetkeksi muiden (tässä tapauksessa luonnon) asemaan.
Olimme tehneet tuulisieppareista esimerkkikappaleet, jotta oppilaat saisivat mielikuvan tehtävästä. Tästä huolimatta toivoimme, että jokainen oppilas tekisi omannäköisensä siepparin. Kaikki oppilaista saivat tuulisiepparit valmiiksi ja tunnin lopussa jokainen sai ripustaa oman työnsä metsään muiden nähtäväksi. Työt olivat onnistuneita, ja oppilaat olivat oivaltaneet miten tuulisiepparista saa tukevan, kuinka luonnonmateriaalit kannattaa sitoa yhteen ja millaisia materiaaleja lähimetsällä onkaan tarjottavana. Jokainen työ oli uniikki, tekijänsä näköinen taideteos.
Lopuksi oppilaat katsoivat muiden töitä ja saivat samalla tehtäväksi pohtia, että jos juuri tehtyjen tuulisieppareiden ympäröimänä pystyisimme kuulemaan, mitä luonto tai kasvit haluavat meille kertoa, mitä ne kertoisivat? Mistä kasvit olisivat onnellisia? Entä huolestuneita tai surullisia?
Oppilailla näytti olevan hauskaa tehtävän parissa. Luonnonmateriaaleja etsiessä sai sopivasti liikettä ja oppilaat pystyivät keskustelemaan toistensa kanssa tuulisiepparin osia sidottaessa keskittyneesti keppiristikkoon. Huomasimme oppilaiden keskuudessa tietynlaisen yhteisöllisyyden heidän työskennellessään. Oppilaat hakeutuivat työskentelemään lähietäisyydelle toisistaan ja kaveria autettiin tarvittaessa. Puheensorinan joukosta erottui myös paljon kannustusta ja kehuja kavereille. Tämä sekä luonnossa työskenteleminen sopivat täydellisesti Espoon kuvataidekoulun teemoihin Näkymätön luonto ja Yhdessä on enemmän.
Taiteen opetus oli myös näin opetusharjoittelijoiden näkökulmasta palkitsevaa. Sen lisäksi, että saimme harjoitusta ja varmuutta opetuksen suunnitteluun ja oppituntien pitämiseen, oli oppilaiden kanssa ihana työskennellä ja heidän ilonsa oppimista ja tekemistä kohtaan oli suorastaan tarttuvaa. Mikä määrä tietoa, tiedonjanoa ja luovuutta voikaan pienestä ihmisestä löytyä?
Hyvää kesää ja ympäristön kuuntelua! Mitä Sinä kuulet, kun suljet silmäsi ja annat mielikuvituksesi takertua ympäristöstäsi kuuluviin ääniin? Kuuletko naksahtelua? Mitä ympäristösi sinulle kertoo?
Teksti: Sara Bruun & Hertta Kella