Hetken taidetta

Hetkellistä ja paikkasidonnaista taidetta opiskeltiin Leppävaaran 11A- ja 11B-ryhmien kanssa yhdellä helteisellä opintokerralla keväällä 2021.

Aluksi ulkona viritettiin aisteja ympäristön tarkastelua varten. Jos suljen silmäni ja lakkaan tarkkailemasta ympäristöä näköaistin avulla, mitä kuulen, mitä haistan, mitä tunnen. Aistittiin mullan ja maan tuoksuja, liikenteen ja lintujen ääniä, auringon lämpöä, nurmikon pistelyä, tuulen virettä.

Kun paikkaan ja hetkeen oli rauhoituttu, oli seuraavana tehtävänä tutkia lähiympäristöä pareittain uusin silmin ja hiukan tavallisuudesta poikkeavista näkökulmistakin. Löytyykö jotakin, mitä ei ennen ole huomannut? Millaisia ääniä, tuoksuja ja pintoja löytyy?

Tutkimusmatkan jälkeen tarkastelimme kuvia Willy Dornerin Bodies in Urban Spaces -teoksesta. Kuvista katsottiin etenkin sitä, miten ihmiskehoja on käytetty taiteen materiaalina ja kaupunkiympäristöä taiteen tekemisen tilana.

Tämän jälkeen tehtävänä oli tehdä pienryhmissä teos, jossa tekijät itse ovat mukana ja joka saa kiinnittämään huomiota omaan ympäristöön uudella tavalla. Tähän tehtävään suhtauduttiin ensin hiukan epäillen. Korona-aikana ei ole voitu juurikaan tehdä ryhmätöitä, joten oppilaat eivät kaikki tunteneet toisiaan hyvin, eikä yhdessä työskentelyyn ollut vahvaa rutiinia. Lisäksi tämän tyyppistä hetkellistä taidetta, jossa oma keho on mukana, emme ole hiljattain tehneet tai tarkastelleet.

Vähitellen kannustuksen ja yhteisen ideoinnin jälkeen oppilaat rohkaistuivat kokeilemaan yhdessä erilaisia sommitelmia. Ensin tehtiin muutamia oman pienryhmän teoksia ja vielä innostuttiin tekemään teos, jossa koko opetusryhmä oli mukana. Opettaja kannusti kokeiluihin ja koetti pysyä perässä kuvaamassa ryhmien sommitelmia, jotka nimensä mukaan olivat vain hetkellisiä. 

Tehtävä herätti keskustelua oman ympäristön havainnoinnista. Mitä huomaamme ja mihin olemme niin tottuneita, että vaikka kävelemme päivittäin ohi emme huomaa? Jos olisi pysytty pidempi aika teoksina, olisivat varmasti ohikulkijatkin pysähtyneet huomioimaan ympäristöä.

Seuraavaksi pohdimme tunteita ja niiden näkymistä meissä. Voiko tunteitaan piilottaa? Näkyykö ilo pelkästään kasvoilla? Entä suru?

Oppilaat kirjoittivat lapuille eri tunteita ja muita tämän hetken asioita, joita voisi ilmaista asennolla. Ryhmille arvottiin ryhmän henkilömäärän mukainen määrä lappuja, joista jokainen oppilas kuvasi vuorollaan tunnetta tai asiaa asennoilla toisille. Ryhmän muut jäsenet muotoilivat savesta asennon croquis-tyyliin ripeästi.

Huomiota kiinnitettiin asennon ilmaisevuuteen ja mittasuhteisiin. Huomasimme, että joitain tunteita oli toisia helpompi ilmentää koko keholla. Hankalammin ilmaistavissa tunteissa auttoi tunnetilan liioittelu, jolloin tunne helpommin siirtyi kasvojen ilmeestä asennoksi.

‍

Hahmojen muovaamisen jälkeen ryhmillä oli useita savi-ihmisiä käytössään tehtävän jatko-osaan. Seuraavaksi etsittiin lähiympäristöstä paikka hahmoille ja installoitiin hahmot paikkaan. Tehtävänä oli pohtia tunnetta ilmaisevien hahmojen sijoittelua toisiinsa ja paikkaan nähden. Mitä hahmojen suunnat tai välimatkat kertovat? Millainen tarina hahmojen yhdistämisestä samaan kokonaisuuteen syntyy? Mitä tietty paikka tuo tarinaan mukaan?

Hahmojen lisäksi installaatiota saattoi täydentää lähistöltä löytyvillä luonnonmateriaaleilla. Ryhmä sai käyttää yhteiseen installaatioon kaikki tekemänsä hahmot tai valita niistä osan.

Valmiit installaatiot esiteltiin koko opetusryhmälle. Teokset onnistuivat hienosti. Oppilaat loivat kiinnostavia teoskokonaisuuksia, joissa savihahmojen välille syntyi jännitettä ja tarinoita. Osa hahmoista ilmaisi alkuperäistä tunnetilaa vahvasti, joidenkin sijoittelu antoi asennolle uuden merkityksen. Jokaiselle tunteelle löytyi paikka muodostuneesta tarinasta. 

Installaatiot dokumentoitiin kuvaamalla ja ne jäivät paikoilleen ohikulkijoiden iloksi. Osa teoksista oli todellakin hetkellisiä ja hajosivat pian vesisateisiin, osaa saattoi tarkastella vielä viikkojenkin päästä.

‍

“Tästä tuli lopulta isompi tarina, kun ensin ajattelin. Hahmot alkoivat elää toistensa kanssa, kun ne laitettiin seinällä olevaan kasvitukeen. “

“Ne on jotain orjia, ne yrittää paeta jostain vankilasta. Tossa on tollanen tunneli, josta voi paeta toiselle puolelle. Toi yks heittelee kiviä ja noi yhet koettaa kiivetä pois, yks yrittää ryömiä alta. Noi kaks vaan rupattelee tossa ja toi yks vaan istuu. Ne ei ole lähdössä minnekään.”

Tämän teoksen innoittajia olivat croquis-teokset Iloinen, mielikuvitus, kevät.

“Tämä sai inspiraation siitä, että kävelytien kaiteen verkko näyttää ihan häkiltä. Tekeminen oli ihan kivaa. Vaikeinta oli tehdä croquis-vaiheessa asennot sen näköiseksi kuin halusi.”

Ne, jotka eivät olleet tekemässä teosta sanoivat, että se näyttää sodalta, naamiaisilta, vuorikiipeilijöiltä ja joiltain juttelijoilta.

Kevät, suru, viha, itsevarmuus olivat croquis-aiheina näihin hahmoihin.

“Hankalinta oli saada hahmot kiinnitettyä puuhun. Paikka antoi idean teokseen ja siihen, kuinka hahmoja siinä käytetään.”

Croquis-hahmoilla kuvattiin iloa, surua ja vihaa.

Kuvat ja teksti: Minttu Hyytiäinen