Taiteentuntemus: Petri Eskelinen + lopputyöinfo 2.10.2020 klo 18–20

Seuraava taiteentuntemuksen luento järjestetään Ison Omenan näyttelytilassa perjantaina 2. lokakuuta. Taiteilijatapaamisen jälkeen pidetään myös lopputyöinfo.
Ajankohta:
2.10.2020 klo 18–20
Sijainti:
Iso Omena

Kuva: Laumaeläin. Petri Eskelinen, 2019.

Seuraavan taiteentuntemuksen luento ja lopputyöinfo pidetään perjantaina 2.10.2020 klo 18–20 kauppakeskus Ison Omenan toisessa kerroksessa sijaitsevassa näyttelytilassa, jossa kuviskoulun Ihmeluonto-näyttely on tällä hetkellä esillä. Tilaisuus alkaa taiteilijatapaamisella, jonka jälkeen (klo 19) lopputyöntekijöille järjestetään vielä lopputöiden tekoa käsittelevä infotilaisuus.

Taiteentuntemuksen vieraaksi saapuu tällä kertaa kuvanveistäjä Petri Eskelinen. Eskelinen on tunnettu kineettisistä, mekaanisista ja interaktiivisista teoksistaan. Hänen työnsä ovat usein kokeellisia: osana teosta voi olla elävä kasvi tai teoksen liikuttamiseen voi osallistua 11 näyttelyvierasta.

Taiteentuntemuksen luennot ovat Espoon kuviksen lopputyöntekijöille suunnattuja, mutta myös kaikille muille aiheesta kiinnostuneille avoimia taiteilijatapaamisia, joiden puhujiksi kutsutaan ajankohtaisia eri taiteenalojen ammattilaisia. Taiteilijavieraat kertovat tilaisuuksissa työstään ja osallistujat voivat esittää heille kysymyksiä.

Espoon kuvataidekoulun Ison Omenan näyttelytila löytyy kauppakeskuksen toisesta kerroksesa ns. uudelta puolelta Palvelutorin yläpuolelta.

Vapaa pääsy, tervetuloa!


Lue lisää:

http://www.petrieskelinen.net/