Rauhansymboli huovuttamalla

Blogissa kuvataideopettaja Saga Heino kertoo miten Espoon kuvataidekoulun oppilaat pohtivat kuvisrauhaa ja sen merkitystä turvallisen oppimisympäristön luomisessa. Oppilaat loivat omia rauhansymboleja, jotka kuvaavat heidän toiveitaan rauhasta maailmanlaajuisesti.

Kuvataidekoulun lukuvuoden 2022–2023 alussa pohdimme oppilaiden kanssa työkaverini Hennan lanseeraamaa käsitettä kuvisrauha. Miten kaikilla oppilailla olisi hyvä olla kuviksessa?

Oppilaat ottivat esille seuraavia tärkeitä näkökulmia: ryhmässä saan olla oma itseni, otetaan kaikki mukaan tekemiseen ja kaveria autetaan ja kannustetaan. Kun kaikilla on turvallinen ja hyvä olo opetusryhmässä, silloin myös rohkea, luova ajattelu ja taiteen tekeminen mahdollistuvat. Kokosin yhteen oppilaiden ajatukset, joista rakentui samalla ryhmän yhteiset säännöt.

Ukrainan sota on ollut monen oppilaani mielen päällä ja siksi halusin käsitellä tätä aihepiiriä rakentavalla tavalla. Tammikuussa annoin oppilailleni tehtäväksi suunnitella oman rauhansymbolin, joka kuvastaisi rauhaa maailmanlaajuisesti. Oppilaille palautui nopeasti mieleen keskustelut kuvisrauhasta. Siirryimme rauhan käsittelyssä oman opetusryhmän mikrokosmostasolta makrokosmokseen.

Ennen oman symbolin keksimistä kävimme läpi tunnetuimpia rauhansymboleja. Monelle on tuttu esimerkiksi taiteilija Pablo Picasson tekemä rauhankyyhkynen toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Kyyhkyset olivat Pablolle henkilökohtaisesti niin tärkeitä, että hänen yhden tyttärensä nimeksi tuli Paloma (suomeksi kyyhky), ja hän rakennutti elämänsä aikana myös kyyhkyslakan. Sekä kyyhkystä että oliivipuunoksaa on käytetty jo yli 2000 vuotta kuvastamaan rauhaa.

Yksi tunnetuimmista rauhansymboleista on Gerald Holtomin vuonna 1958 suunnittelema ydinaseidenvastainen “ND-logo” (Nuclear Disarmament). Symbolissa on päällekkäin lippumerkeistä kirjaimet N ja D ja pyöreä muoto kuvastaa maapalloa. Holtomin kuvasymboli on ajan myötä laajentunut tarkoittamaan “rauhaa ja rakkautta”.

Gerald Holtomin Nuclear Disarmament -symboli vuodelta 1958. Lähde: Kwamikagami, Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0

Oman rauhansymbolin luominen ei ole ihan helppoa. Toimiva symboli on pelkistetty, helposti luettava ja siinä on usein yllättävällä tavalla yhdistelty kuvaelementtejä. Ensin piirsimme sen luonnolliseen kokoon paperille ja sitten teimme värisuunnitelman. Siten oli helpompi hahmottaa, miten villa erikoisneulalla huovutetaan huopamateriaaliin. Symbolia tehdessämme oppilaat halusivat keskustella monista aiheista, kuten kiusaamisesta, sodasta ja kuolemasta.

Olen opettanut yli 20 vuotta Espoon kuvataidekoulussa, joten teen osan ratkaisuista intuitiivisesti, esimerkiksi miten villa tässä tehtävässä valikoitui materiaaliksi. Huomasimme oppilaiden kanssa neulahuovuttaessa, että villa tuntui käsissä pehmoiselta ja lämmittävältä, vähän samalla tavalla kuin rauha tuntuu sydämessä.

Rauhansymboli huopui pitkäjänteisen työn tuloksena. Juttelimme tunnilla siitä, että samalla tavalla rauhaisa maailma rakentuu kärsivällisyydestä ja pienistä, toistuvista hyvistä teoista. 9-vuotiaan oppilaani Sofin sanoin: “Pyritään olla rauhallisia ja ystävällisiä.”

Leni, 12 år: “Jag valde att göra ett öga med en jordglob inuti. För att en god människa ser världen som en lugn och fredlig plats. Den gröna personen är Shrek – varför inte.”
Selma, 11 år: “Min symbol är en yin-yang. Bollarna är onda-ögat och onda-ögat står för lycka. Yin-yang står för glad och ledsen. Den vita färgen står för glad och svarta för ledsen.”
Hilda, 11 år: “I min fredssymbol har jag en panda för att pandan är mitt favoritdjur. Pandorna är djur som inte vill göra något harm till nån. Men några pandor är aggressiva när dom eller deras ungar känner sig hotade. Pandan håller en blomma för att blommorna är fina och man brukar bli glad av blommor.”
Sofi, 9 v.: “Rauhansymbolissani on maapallo ja sen ympärillä universumi. Maapallon keskellä on sydän. Maapallon eri puolilla on rauhaa ja ystävällisyyttä. Sydämen suuruus kuvailee kuinka paljon rauhaa ja ystävällisyyttä maailmaan vielä tarvitaan. Pyritään olla rauhallisia ja ystävällisiä.”

Alma, 12 v.: “Rauhansymbolissani on valkoinen pupu, joka esittää maapalloa. Pupun masu on maapallo. Taustalla on paljon erilaisia värejä. Pupun korvat tekee sydämen”.

Teksti: Saga Heino
Kuvat: Pasi Autio

Myötätunto ja moninaisuus on Espoon kuvataidekoulussa vuosina 2022–2024 toteutettava hanke, jossa kehitetään vastuullisuuskasvatuksen näkökulmaa osana kuvataidekoulun pedagogiikka, samalla kun tuetaan koko koulun sitoutumista vastuullisten arvojen mukaiseen toimintaan. Hanke on saanut valtionavustuksen Opetushallitukselta. Blogikirjoitusten sarja esittelee hankkeen tuloksia.

Julkaistu
20.3.2024